Espanjassa...

Tuesday, February 13, 2007

Hyvästi tentit ja öljykattila

Eilen alkoi uusi lukukausi, ja oikein lupaavilta ovat vaikuttaneet kurssit tähän asti. Selkeät ja kiinnostavat ohjelmat, ja hyvät opettajat. Oon valinnut kaksi kurssia kielitiedettä ja kolme antropologiaa, toivottavasti ei kuitenkaan liikaa hommaa tule, kun ei mitään raaskisi jättää pois :) Onneksi nyt osaa espanjaa sen verran paremmin, että pystyy kuvittelemaan osallistuvansa keskusteluihin luokassa, monella luennolla vaikuttaa olevan osallistuva suoritustapa.

Ehdin myös tuntea taas alkuepäselvyyden ärsytyksen luentojen alkaessa – missäköhän luokassa tunti olisi? Yhtä luokkaa etsin puoli tuntia, koska netissä oli sanottu yksi luokka (jossa ei ollut ketään), informaatiopisteessä toinen luokka (tyhjä sekin), ja lopuksi onneksi törmäsin muutamiin kurssityyppeihin ja opettajaan jonkun kolmannen luokan ulkopuolella, joka oli varattu toiselle ryhmälle. Lopuksi tilanne meni siihen, että opettaja kysyi minulta, missä tuntien pitäisi olla..

Ilouutisia! Kaikki tentit menivät läpi, eivätkä edes rimaa hipoen (yhtä lukuun ottamatta). Täällä on arvosteluasteikko 1-10, josta 10 on paras, ja 5:lla pääsee läpi.

Käytiin viime viikolla Barcelonassa, tosi kaunis kaupunki. Oli ihanaa nähdä meri, ja Barcelona on muutenkin puhtaampi ja kävelykatujen ansiosta tilavamman oloisempi kaupunki kuin Madrid. Lähdin sinne suomalaisen Matin kanssa, ja oltiin kaverini Angelin luona yötä. Bussi ei todellakaan paljon täällä kustanna: kahdeksan tunnin matka edestakaisin noin 45 euroa.
Turistinähtävyydet olivat suurimmaksi osin Gaudín suunnittelemia rakennuksia, joista kuuluisimpiin lukeutuu Sagrada Familia, kirkko, jota on rakennettu jo ainakin 100 vuotta. Valmistuu ehkä parinkymmenen vuoden sisällä, ellei sitten sitä ennen hajoa maan vajotessa, mitä pelätään, jos AVE:n (suurnopeusjuna) tunneli sallitaan rakentaa suoraan kirkon alle.

Chi Mei lähti kotiin sunnuntaina. Hän jätti tänne ihan älyttömästi tavaraa: kolme jätesäkillistä (!!) vaatteita, kenkiä ja laukkuja.. ehkä ihan hyvä mun vaatepolitiikan säätelyn kannalta, että kokoerojen takia en voinut juurikaan niitä hyödyntää. Uskomaton tavaramäärä silti, ja mieletön luopumiskyky. Itse en niin kamalasti ostele tavaroita, mutta oon erittäin huono luopumaan mistään.

Mun ex-huoneeseen Charo (vuokraemäntä) ei ole vielä etsinyt ketään, mutta luultavasti pian siihen tulee joku. Muuten täällä asuu nyt siis minä, sekä Lydia ja Martin Itävallasta. Molemmat on tosi mukavia ja samassa yliopistossa kuin mä. Silti on ollut vähän totuttelemista, koska meillä oli täällä hollantilaisten kanssa kuitenkin omat tapamme ja ”sääntömme”, joita tietenkään ei voi olettaa enää olevan, mutta olin tosi tottunut niihin. Välillä on tullut sellainen olo, että mun täytyy uudestaan sopeutua omaan kotiini, mikä ei olekaan niin helppoa.

Olen ihan säikähtänyt, miten ehdinkin jo tottua siisteyteen ja siivousvuoroihin, joita aluksi pidin vähän liioiteltuina. Martin jo eilen totesikin, että ”taidat olla aika tarkka siivouksen suhteen”, mikä taitaa pitää paikkansa. Ärsyttää, jos likaisia astioita lojuu pitkin keittiötä. Ikinä en ole pitänyt itseäni siivousfriikkinä eikä muiden tavat ole mua häirinneet – johtunee tosin ehkä siitä, että aikaisemmat kämppikseni ovat olleet joko samanlaisia tai hivenen siistimpiä kuin mä. Olenkin pähkäillyt, onko nykyinen järjestyksenkaipuuni tottumiskysymys vai olenko kenties löytänyt sisäisen siivojani :D

Mutta kaikki kuitenkin hyvin. Hollantilaisten lähdössä parasta oli ehdottomasti öljykattilan poistaminen keittiöstä. He kun uppopaistoivat paljon, ja niinpä käytetyn öljyn kattila oli jatkuvasti ties missä päin keittiötä – ja tietysti myös öljy. Huhhuh ja hyvästi!

Tosiaan pidettiin suuret kemut täällä, kun Lydia muutti. Tehtiin hillittömät keot pizzaa ja pullaa. Viimeinen vieras…

oli kuin olikin sitten poliisi kello puoli kolme yöllä. En yhtään kyllä ihmettele, koska meitä oli jossain vaiheessa iltaa noin 40 ja myöhemminkin vielä paljon, ja sisäpihalle kuului varmasti paljon melua. Ei siinä mitään, lopetettiin bileet ja lähdettiin ulos. Huonompi homma olikin, että Charo (vuokraemäntä) soitti seuraavana iltapäivänä todella kiukkuisena, koska sekä poliisi että jokin talonmies oli soittanut hänelle.
Illalla hän tuli puhumaan kanssamme ”vakavasti” ja läksytti hetken, mutta nyt hän on taas yhtä sympaattinen kuin ennenkin, onneksi. Häädön välttämiseksi on kuitenkin suurbileiden loputtava tähän, mikä on sääli, koska oli todella hauskaa :( Onneksi Charo on kuitenkin todella mukava, kuulin taas pari päivää sitten rahannälkäisestä vuokraemännästä, joka vaatii, että vierailijoista maksetaan 10 euroa/päivä! Vaikka hän ei itse asu ko. asunnossa, niin naapurit kuulemma vakoilevat kuitenkin kämpän toimintaa.. kääk.

Uloskäynti tosiaan on täällä ihan toista maata kuin Suomessa. Paikat voisi jakaa karkeasti kolmeen aikaryhmään: 1) kahvilat/pienet baarit, jotka menee kiinni jo kahden, kolmen maissa. 2) suuremmat baarit/discot, jotka sulkee viiden, kuuden maissa. 3) After-paikat, jotka menevät kiinni joskus aamupäivällä tai vasta myöhemmin iltapäivällä. Pippaloiden jälkeen oltiin tuollaisessa after-paikassa ”vain” yhdeksään saakka, mutta nousivatpa ex-kämppikseni kerran sunnuntai-aamuna aikaisin mennäkseen discoon klo 12 :D

Ai niin, kiitos kovasti kommenteista! Jatkan siis kirjoittelua, jota olisin kyllä varmaan joka tapauksessa jatkanut, koska tykkään kertoilla asioita – jos en muille, niin ainakin itselleni jälkeenpäin luettavaksi :) Kappas vaan, että TKK:lla on myös merkityt koepaperit! Suomensisäinen vaihtokin voisi avartaa.. niin, mitäpä humanistit ja teekkarit OIKEASTI tietävätkään toistensa maailmoista?

5 Comments:

  • Hei, sullahan tuntuu sujuvan siellä enemmän kuin hyvin, hienoa. Hyvää ystävänpäivää!

    By Anonymous Anonymous, at 11:41 PM  

  • TKK-opintojen avartavuudesta mainitsi yksi fukseistamme sen verran, että kertoi tkk:lla luennoitsijan sanoneen "kukin" -sananmuodon olevan "kuka" -sanan instruktiivi.

    ;>

    -e

    By Anonymous Anonymous, at 1:58 PM  

  • Moi, Onneksi olkoon tenttien läpipääsyn johdosta, sinullahan luistaa siellä oikein hyvin. Minä palasin viime vikolla matkalta. Oli aivan mahtava reissu, olisin mielelläni jäänyt sinne. Siellä oli todella rentoa meininkiä eikä siellä stressattu asioista niinkuin täällä Suomessa.

    terkuin Jenni

    By Anonymous Anonymous, at 7:07 AM  

  • Onnittelut hyvästä tenttimenestyksestä! :) Jäin miettimään tuota arvosteluasteikkoa, jos se on 1-10 ja 5 pääsee läpi, niin mikä merkitys on arvosanoilla 1-4?!

    By Anonymous Anonymous, at 12:48 PM  

  • Heiii!
    Löysin sun blogin ja tän paris meni mukavasti optimoinnin harkat:D (uskomatonta luumuamista)
    Kiva kuulla että hyvin on menny. Tuuthan sä kuitenki takasi, tuuthan?
    Ja ei, teekkarit ja humanistit ei tiedä toistensa maailmasta mitään:)

    By Anonymous Anonymous, at 5:12 AM  

Post a Comment

<< Home