Las Fallas

Viime viikonloppuna käytiin Valenciassa, koska siellä oli paikallinen kevätjuhla Las Fallas. Lähdin sinne Lydian ja Martinin (kämppikset), Jan-Willemin (Hollannista) sekä muutaman niiden kaverin kanssa, ja oltiin yötä yhden itävaltalaisen kämpässä, jota kyllä kutsuimme palatsiksi. Hän asui 140:n neliön kämpässä yksin ja maksoi naurettavan pientä vuokraa.. oijoi, joskus suhteilla saavuttaa vaikka mitä.

Kaupungissa oli juhlat päällä yötäpäivää, kulkueita ja musiikkia joka puolella. Tuntui, että joka ikinen kaupunkilainen oli pukeutunut paikalliseen perinneasuun, jopa ihan pienet sylivauvat! Tunnelma oli aika paljon karnevaalimainen. Itse Fallat ovat paperimassasta tehtyä rakennelmia, todella hienoja ja eri teemoista. Suurimmat Fallat olivat noin 15 metrin korkuisia, ja viimeisenä yönä poltettiin kaikki (lukuun ottamatta kuulemma yhtä pientä Fallaa, joka viedään jonnekin museoon). Kalleimmat saattoivat maksaa jopa 120 000 euroa (johon Lonely Planet totesti huvittavasti: ”oh yes, we´ve got theses eurozeros right!” :D).
Keräännyttin eräälle aukiolle katsomaan yhden Fallan polttoa enkä ole koskaan varmaan koskaan eläissäni nähnyt niin suurta tulta, aivan kasvoja kuumotti vaikka suhtis kaukana oltiinkin. Välillä meinasi menna järki, hermot ja etenkin kuulo jatkuviin paukkupommeihin, mitä porukka heitteli pitkin katuja. Etenkin ”hauskoja” olivat sähäkät, pyörivät paukut, joita aina välillä singahteli keskelle ihmisjoukkoja ja joita sitten joutui pakenemaan.
Käytiin myös rannalla, mutta käytännössä puhalsi niin kylmä tuuli, että sai olla villapaita päällä :( Että se siitä auringonotosta..

Reissun kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti se, kun kävellessämme bussiasemalle vipana aamuna törmäsin täysin sattumalta liettualaiseen kaveriini Giedreen (tuttu Itävallasta), koska hän on nyt myös Espanjassa vaihdossa. Jos joskus tulee hetkiä, että voi vain nauraa ja olla sanaton, niin tämä oli yksi sellainen – ihmeellistä, miten joskus vain törmääkin tuttuihin mitä uskomattomimmissa paikoissa!

Pari viikkoa sitten pääsin muuten Jürgenin (Saksasta) kyydissä moottoripyörällä yliopistolle, ja se oli todella mahtavaa. 40 min. sijaan matkaan meni vain 20 min., ja onhan se erilaista kiittää pitkin moottoriteitä kuin paahtua täpötäydessä junassa :)

Kämpässä kaikki hyvin. Stella (brasilialainen kämppis) on saanut töitä eräästä ravintolasta, ja tekee ihan hulluja työpäiviä. Kuusi päivää viikossa, ja aina 11-23, tai pitempäänkin, muutaman tunnin lounastauko välissä. Työpaikalla on paljon laittomia työntekijöitä, joita riistetään jopa pahemmin. Stellalla on onneksi itävallan kansalaisuus (isä sieltä), mutta vielä ei ole saanut virallista paperidokumenttia työluvasta, joten ei voi paljon vielä muuta vaatia.

Juuri tässä istuskelen koneella, parin tunnin päästä lähdetään vähän ulos. Aika rauhallinen päivä ollut: nukuin univelkojani pois kahteen saakka, katsoin Frendit, tein yhden tekstikommentin, kävin lenkillä, ja nyt kello onkin jo melkein kymmenen. Mutta nimenomaan tätä kaipaankin: olla vain rauhassa. Välillä on piristävää käydä muualla, mutta ei mikään voita omaa pikku kotia, omia kuvioita ja omaa rauhaa!

Eikä Madrid vieläkään jätä yllättämättä. Ainakaan sään suhteen – tämä on niin HUIJAUSTA! Pari viikkoa sitten saattoi nauttia jo piknikistä nurmikolla, tällä viikolla taas satoi jopa vähän lunta. Grr. Ihmisiä alkaa näkyä kyllä enemmän ja enemmän puistoissa ja kaduilla. Etenkin katukulttuuri on jotain, mitä Suomessa ei oikeastaan ole – paitsi alaikäisillä, jotka eivät välttämättä muuta paikkaa löydä. Täällä ovat aika suosittuja niin sanotut ”botellonit”, eli keräännytään kadulle hengaamaan ja juomaan. Käytännössä botellonit ovat laittomia, mutta vain harvoin olen kuullut jonkun saavan sakkoja siitä. Pari viikkoa sitten satuin törmäämään kyllä aika rajuun kohtaukseen: poliisi oli ilmeisesti hajottanut kadulle kerääntyneitä ihmisiä, ja niinpä porukka pakeni juosten pitkin katuja. Uskomattominta oli, että monet heittelivät pulloja ja muuta tavaraa poliiseja päin. Ihme anarkistimeininki!

Uudenlaista arkea

Terveiset jo keväisestä Madridista – tänään oli 18 astetta! Tuntuu, että tämä lukukausi on kaikin puolin erilaisempi kuin ensimmäinen. Monella kurssilla joutuu lukemaan paljon jo kurssin aikana, minkä takia oon löytänyt itseni jo muutaman kerran kirjastosta, mutta tykkään silti enemmän tällaisesta suoritustavasta. Yhdeksän aamut ja perjantai-luento (!!) ottavat kyllä koville. Espanjankurssi alkoi myös, ja vaikuttaa paljon paremmalta kuin edellinen. Kampuksella on tullut vietettyä siis suhtpaljon aikaa, tuskin maltan odottaa vielä hieman lämpimämpiä ilmoja niin voi mennä nurmikolle loikoilemaan ja viettämään piknikkiä luentojen välissä! Tai houkuttelevasti niiden sijaan..

Aloitin myös pilateksen yliopiston kuntokeskuksessa ja se on hirmu rentouttavaa, vaikkakin rankkaa. Opettaja on myös omantyylisensä, sellainen inkkarihenkinen – aluksi luulin, että hänellä olisi jonkinlaiset sotamaalaukset poskilla, mutta ei, hän olikin ajanut partansa viiruiksi :)

Alle vitosen menevät arvosanat ovat muuten sitä varten, että tietäisi, kuinka pahasti on reputtanut :D Meillähän saman asian saa tietää sitten pisteiden kautta. Tuntuu, että täällä on suhteessa paljon enemmän reputuksia kuin mihin on tottunut Suomessa, enkä todellakaan tiedä mistä se johtuu. Heikommat esseevastaukset vaiko tiukemmat opettajat? Vaikeammat tentit? Yhteensopimattomuus kurssin ja kokeen vaatimusten kanssa? Läpipääsykiintiöt? Mikä on mielestäni todella syvältä, on se, että seuraava uusintamahdollisuus on vasta syyskuussa!

Parin viikon ajan meitä on ollut taas neljä kämpässä: uusi kämppis on Stella, brasilialainen tyttö, joka on tullut tänne vuodeksi töihin (etsii vielä). Hyvin tullaan kaikki toimeen keskenämme ja vähitellen on itsekin tottunut uusiin tapoihin. Nyt meillä on paljon enemmän yhteisömeininki kuin ennen, monesti joku kokkaa kaikille ja muutenkin vietetään enemmän aikaa yhdessä.
Kotikatumme esiintyy muuten Almódovarin elokuvassa Volver!! Penelope Cruz kävelee sitä pitkin ehkä viiden sekunnin ajan :)

Karnevaaleja juhlittiin pari viikkoa sitten, Madridissa oli kuulemma muutamia karnevaalikulkueita, mutta missasin ne. Muuten Madridissa ei karnevaalia kovin vahvasti juhlita, toisin kuin esimerkiksi Kanariansaarilla. Sieltä kotoisin oleva ystäväni kertoi, että viikon ajan joka ilta he juhlivat karnevaalia eri asuissa! Huh, siinä tarvitaan jo kekseliäisyyttä.

Nyt toisena lukukautena on tullut myös jonkin verran uusia vaihtareita. Mutta täytyy myöntää, että ei oikein enää jaksa tutustua aktiivisesti uusiin ihmisiin, mikä osaltaan on myös sääli. Nytkin on jo ihan tarpeeksi puolituttuja ja mieluummin viettää vapaa-aikansa ihmisten kanssa, jotka tuntee ja joiden kanssa tietää viihtyvänsä. Alussakin jo vähän tympi sellainen yli-innostunut vaihtarimeininki (on niin tottunut jo olemaan erimaalaisten ihmisten kanssa, ettei sitä tule erityisesti hehkutettua), ja nyt sitä on jo kurkkuaan myöten täynnä. Aina tavatessaan uuden vaihtarin tulee sellainen olo, että nyt pitäisi keskustella ja tutustua, kun kerran ollaan molemmat vaihtareita. Mutta aina ei vaan jaksaisi.

Just tuossa Lydian (kämppis) kanssa juttelin, että niin monet luulee, että vaihtarielämä on vain yhtä lomailua, juhlaa ja hauskuutta. Ok, pitää paikkansa, että löytyy vaihtareita, jotka eivät opiskele yhtään, mutta myös vaihtareita, jotka opiskelevat älyttömästi. Eikä juhlameininkiä jaksaisi koko ajan, kyllä sitä tarvitsee jonkinlaisia rutiineja ja pintaa syvempiä ihmissuhteita. Uusia asioita tietysti löytyy ihmeteltäväksi ja etenkin esim. italialaiset, jotka monesti asuvat vielä kotona kotimaassaan, ovat innoissaan omasta asunnosta. Mutta ei elämä täällä todellakaan aina kivaa ole, joskus ottaa ihan älyttömästi päähän, jos jokin asia ei vaan toimi, jos itseä ei ymmärretä tai kaipaa omia ”vanhoja” kavereitaan. On se arki täälläkin, mikä loppujen lopuksi onkin kaikkein parasta.