Loppusuoralla

Erasmus-aika alkaa olla lopullisesti ohi. Varmasti en käy enää yliopistolla, ja suurin osa kavereistakin on lähtenyt jo pois. On käyty viimeisillä illallisilla ja juhlimassa, ei silti oikein meinaa tajuta, että tässä se nyt sitten oikeastaan oli. Tavallaan jopa suututtaa, että kaikki aina vaan loppuu – vaikka niinhän asiat menevät.

Muuten viime päivät on olleet aika kiireisiä. Sekä ajallisesti että henkisesti, paljon asioita hoidettavana sekä tunnettavana.
Käytiin vuoristossa Madridin ulkopuolella, oikein kaunista, tosin reittejä ei ollut merkitty juuri ollenkaan! Niinpä päädyttiin seikkailemaan tunnin verran pikku polulla, joka ei välttämättä olisi johtanut minnekään, joten lopuksi palattiin varmuuden vuoksi pienen junaradan lähistölle tallustelemaan :) Salamancaan tehtiin myös päiväreissu, noin kahden tunnin päässä Madridista. Siellä on Espanjan vanhin yliopisto.

Huomenna lähden viikoksi Ciudad Realiin, jonnekin luonnonpuistoon lastenleirille ohjaajaksi. Celina kertoi, että heidän organisaationsa järjestämälle lastenleirille tarvitaan vielä ohjaajia, joten niinpä tungin itseni mukaan. Varmasti kiva ja opettava kokemus, mutta vähän jo jännittää, koska en tunne lapsia, ja muutenkin varmaan suhteellisen rankka keikka edessä. Leiri pidetään Pikku Prinssi-kirjan tiimoilta, ja ollaan jo mietitty ja suunniteltu erilaisia aktiviteetteja.

Aika sopivasti menee kämppäkin alta, koska tänne on tulossa remontti viikon päästä. Niinpä en joudu enää maksamaan vuokraa heinäkuulta, ja leirin jälkeen asun muutaman päivän Terhin luona ennen kotiintuloa. Saa nähdä, miten tavaroiden kanssa käy. Kauhukseni huomasin tällä viikolla, että pyykkinarulla olevista vaatteista vain yksi paita oli sellainen, jonka olin tuonut mukanani Suomesta…

Kotona aion tasan tarkkaan vain lomailla ja nauttia Suomen kesästä. Elokuussa kutsuvatkin taas uudet haasteet – suuntaan Puolaan pariksi viikoksi työleirille. Kyseessä on myöskin lastenleiri, jossa olisi tarkoitus opettaa englantia ja järjestää aktiviteetteja. Mmm, tuntuu kyllä tosi kaukaiselta vielä.

Noniin, nyt lähden keskustaan päin, mennään intialaiseen parin kaverin kanssa syömään. Pakko kyllä palata ajoissa kotiin, kun huomenna herätys ennen seitsemää..

Madridin kuumuus...

ei enää esiinny vain paikallisten huokailuissa: ”Siis Madridissa ei voi olla kesällä, mitään ei voi tehdä ennen iltayhdeksää…” Tänään oli vähän vilpoisampi, mutta muuten on aika hiostavaa ollut päivittäin. Öisin (ainakin toistaiseksi) on kuitenkin todella miellyttävää ulkona, ja just sopivan vilpoisanlämmin, että t-paidalla on hyvä olla. Muutama päivä sitten kävelin taas pitkästä aikaa yöllä kotiin keskustasta (noin reilut puoli tuntia, riippuen missä päin on), ja huomasin, että kadulla vilahteli paljon suuria, noin kolmen sentin pituisia mustia koppakuoriaisen näköisiä ötököitä. Uh! Joitain yöeläjiä lienevät, mutta niitä väistellessä mietin lämmöllä Suomen paukkupakkasten eliminoivia vaikutuksia.

Henkisesti alan siis jo valmistautua paluuseen antamalla ärsyttävien asioiden ärsyttää ja miettimällä, että eipä tarvi tuotakaan enää hetken päästä kestää. Ihmisten huudot kaduilla. Jatkuva autojen tööttäys (uskomattomia kymmensointuja), tietynlainen kaaos päällä. Ja kävelytahti. Täällä ihmiset suorastaan löntystelevät kaduilla, ja itse kun yleensä kävelen ripeästi, niin jatkuva luoviminen ja hidastelu turhauttaa paljon. Kadulla oleminen on täällä jo itseisarvo sinällään, eikä välineellisesti väylä päästä paikasta A paikkaan B, kuten Suomessa yleensä.

Hyvästi ulkomaalaisuus! Välillä niin kyllästyttää olla se ulkomaalainen ja kertoa itsestään ja Suomesta juuri ne samat jutut. Joskus houkuttelen ajatuksella keksiä itselleni ihan toisenlainen historia ja kotimaa! Se mikä on rasittavaa siinä, että asuu kolmen samanmaalaisen kanssa, on se, että tulee tuplasti ulkkaristatus: sekä kämpässä, että kämpän ulkopuolella.
En myöskään kestä Erasmus-sanan yltiöpäistä viljelyä, ja sen liittämistä jatkuvaan pintaliitoisuuteen: ”Hei ei sun tarvi tosta tentistä huolia, sä oot Eramus! Ai etkö ollut viikonloppuna bileissä? Mutta sähän oot Erasmus!” Eramus sitä ja Erasmus tätä, on totta, että jotkut ovat saaneet suuria myönnytyksiä kursseista vaihtaristatuksellaan, mutta kyllä suurin osa porukasta hikoilee kursseilla ihan yhtä paljon kuin espanjalaisetkin. Ja yleensä vielä enemmän, kun ottaa huomioon, että kielen takia kaikki vie enemmän aikaa.
Viime maanantaina oli kielikurssien loppupiknik, ja voi Luoja, kuinka niin teennäinen ulkkarimeininki taas. Ja kaikki yhteiskuvaan! Ei muuta kuin hymyä päälle ja kättä vieressä seisovien olkapäille – niin, ketähän he nyt sitten olivatkaan?

Kavereiden, siis muiden vaihtarien kanssa on hirveän hauska jutella espanjalaisista. Ihmetellä, nauraa ja valittaa. Stereotypiat kovaäänisyydestä ja jatkuvasta elehtimisestä pitävät paikkansa, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Vaikuttaa siltä, että aina olisi tapahtumassa jotain dramaattista. Ihmiset myös liikkuvat enemmän ryhmissä. Päällepuhuminen on normaalia, ei paheksuttavaa. Yhden tyypin kanssa mun luennoilta on hirveän vaikea jutella, koska hän kysyy seuraavan kysymyksen jo siinä vaiheessa, kun olen juuri alkanut vastata edelliseen!

Tässä nyt tavallaan semilomailen ja semiopiskelen. Enää yksi tentti (psykolingvistiikka) ja muutamia töiden palautuksia, mutta eipä niiden kanssa pitäisi yltiöpäistä stressiä ja kiirettä olla. Hetken jo pohdin äkkilähtöä jonnekin rannalle (Cadiz, Málaga…), mutta majoituksen kanssa oli vähän nihkeämpää. Niinpä luultavasti hengailen tässä lähiseudulla, Salamancassa voisi käydä, noin parin tunnin päässä Madridista. Rannan voin aina korvata yliopiston ulkouima-altaalla ja loikoilemalla ruohikolla :)

Luulen, että tentit on menneet hyvin, jopa torstainen rekonstruointitentti. Kävi just niin kuin viimeksikin: kurssin aikana olin ihan pihalla, mutta lopuksi hermostuin ja panikoiduin niin paljon, että päätin ottaa asioista selvää, ja opin kuin opinkin monia asioita. Kävin jopa henkilökohtaisessa tutoriassa opettajan luona tarkastuttamassa tehtäviä ja kysymässä epäselviä asioita! Vähän outo tilanne kun en ole sellaiseen tottunut, mutta jos on mahdollisuus, niin ei muuta kuin kaikki kortit pöytään. Tuollaiset selvennystunnit ovat kuulemma täällä suhtistyypillisiä (riippuu tietysti myös aineesta), mutta enpä oo koskaan Suomessa mennyt kenenkään proffan luo kysymään epäselviä juttuja. Ehkä niitä ei oo toisaalta ollutkaan niin paljon. Humanistisen alan tenteissä kun monesti enemmän kyse tietämisestä kuin osaamisesta. Tietoa tai sen puutetta on helpompi korvata ja soveltaa (varsinkin suomeksi) kuin osaamista, jota yleensä joko on tai ei.

No niin. Rytmi on uhkaavasti jo kääntymässä, varsinkin kun viime yöt käytiin ulkona. On se joskus kauheaa, kun harvoin tulee edes mieleen mennä kotiin ennen kolmea, neljää. Jos haluaa kaikenlisäksi nukkua univelkojaan pois, niin helposti kello on kaksi tai kolme ennen kuin havahtuu taas seuraavaan päivään. Juonikkaasti vaihdon Pilates-ryhmäni ”jo” kello kaksi alkavaan (aina tiistaisin ja torstaisin), joten viimeistään puolenpäivän maissa on noustava ylös ainakin noina päivinä :D